Perhe-elämää

Helsinki edustaa edelleen minulle vierautta. Mannerheimintie on kuin jossain toisessa maailmassa, ratikat ja kaikki sellainen, tuntuu etten koskaan voi tottua tuohon kaupungeista kummallisimpaan. Kaikkialla muualla Suomessa tuntee olevansa Suomessa. Helsingissä tuntee olevansa Helsingissä.

Olin joka tapauksessa siellä taas, Nuutisen perhe, tuo paheellisen pseudoälykköhenkilöitymäni boheemi koti, kokoontui jälleen mitä nuutisimmin ja vietti lauantain Suomen linnassa, aavalle merelle antavalla korkealla rantakalliolla, rintama kohti porottavaa aurinkoa. Mitä onnea. Kuvasin lokkeja.

Kunpa Nuutisen perhe kokoontuisi vielä silloinkin kun ollaan kaikki jotain sata. Voisimme ottaa hieman olutta ja syödä kaksi pizzaa päivässä, jutella henkeviä ja jauhaa paskaa aamukolmeen, käydä yökävelyllä Seurasaaressa siinä vaiheessa kun alkaa hyydyttää.

Yhdenlaisen perhe-elämän rinnalle huomasi tätä toista jo kovasti kaivanneensakin.