Puhuva irtopää

Kolmas hylly vasemmalta

8.3.2007

Puhuvan irtopään ensimmäinen meemi!

On jo aikakin, perkele. Tämä löytyi Janilta, osallistun siihen, koska on kova kirjoitusvimma. Sen verran pitkä kysely kuitenkin, että vastaan vain joka kolmanteen kohtaan.

1. Mitä on yöpöydälläsi?
Hirveästi kaikenlaista. Herätyskello joka on aina ajassa, silmälasit, huulirasvoja, Essex-rasvapönikkä, nenäliinapaketti ja käytettyjä nenäliinoja, näpsyjä, kyniä, kuumemittari, pumpulipuikkoja joilla on puhdistettu vauvan kaulapoimuja.

4. Elokuva jonka aikana itkit?
Kuten on tullut tuolla pääbloginkin puolella joskus todetuksi, Elefanttimies. Muita lähelle päässeitä: Twin Peaks - Fire walk with me, Dancer in the dark.

7. Tunnetko ketään julkkista?
Kyllä melkein Kirstin mieltäisin julkkikseksi.

10. Kuka esittäisi sinua elokuvassa elämästäsi?
Minusta pitäisi tehdä nukkeanimaatio. Pantomiini, niin ettei tarvitsisi puhenäyttelijääkään palkata.

13. Mitä kaipaat lapsuudestasi eniten?
Sitä miten avoin ja muokattavissa maailma oli. Miten käsittämättömän helppoa oli luiskahtaa mielikuvitustodellisuuksiin, joita oli kymmeniä erilaisia, ja jotka olivat kaikki niin vahvoja että edelleen muistaa miltä missäkin näytti, kuulosti, tuoksui, miten mikäkin maailma toimi.

16. Oletko ollut mukana koulunäytelmissä?
Olin koko ala-asteen ajan mukana joka ainoassa näytelmässä niin joulu- kuin kevätjuhlissakin, luokan pikkujouluissa, erilaisina teemapäivinä. Osan kirjoitin itsekin. Niistä oivallisimpana jäi mieleen näytelmä, jossa Puukko-Pete ja Kivääri-Kalle yrittävät murhata joulupukin. Yläasteelle siirryttäessä persoonani ja itsetuntoni murskattiin, ja aiemmin innokkaasta esiintyjästä ja ulospäinsuuntautujasta tuli nykyinen ihmispelkääjä.

19. Pidätkö itseäni söpönä?
En enää.

22. Viilaatko kynsiäsi?
En.

25. Mitä sanaa toistat paljon?
"Tuota...", "Wääk!", "Äh."

28. Seuraatko naapureittesi elämää?
No pakkohan sitä. Olemme kehittäneet eri naapureille nimiä, joita käytämme keskusteluissa, esim. "hippipariskunta", "kiroileva naapuri", "jumputtaja", "brittiherrasmies", "kiinalaiset", "Ainon sisko".

31. Mitä olet viimeksi maksanut käteisellä? Paljonko se maksoi?
Hmm, taisi olla kupillinen kahvia Hämeenkadun Naantalin aurinkoisessa eilen, kun kävin herrojen K & K kanssa kupillisella lounaan jälkeen. Maksoi euroviiskyt, kai sen kestää isosta mukillisesta vaikka yliopiston kahviloista saisikin paljon halvemmalla. Mutta oli jo iltapäivä ja ne olivat kaikki kiinni.

34. Turhin juhla?
Nimipäiviä en ymmärrä. "Hei, joku on joskus keksinyt laittaa sun nimen tän päivän kohdalle almanakkaan. Onneks olkoon!" Bullshit.

37. Onko sinulla lävistyksiä?
Ei ole, eikä tule.

40. Onko paras ystäväsi sinua nuorempi vai vanhempi?
Minulla mitään bestistä ole. Lapsena oli, viime aikoina paljon mainittu serkkupoika. Hän on minua kuusi viikkoa nuorempi.

43. Onko sinulla nälkä?
No niin, nyt tämä kysely alkaa mennä tällaiseksi taas. Laatijan olisi pitänyt osata lopettaa ajoissa. Ja vastaajan. Eniveis, on vähän.

46. Ripari vai protuleiri?
Ei kumpikaan.

49. Haluatko isona naimisiin, omakotitalon, 2 lasta ja koiran?
En, kyllä, en, en.

52. Mikä sinusta tulee isona?
Kuollut.

55. Edes yksi hyvä puoli koulussa?
Siellä oppi asioita.

58. Laitatko rahaa esim. Punaisen ristin keräyksiin?
En.

61. Mitä tahtoisit juoda?
Miten niin tahtoisin? Aivan sama. Vettä, kiitos.

2 komps:

At 8/3/07 15:00, Anonymous Anonyymi said...

Hahhah, sinulla on ilmeisesti jotkut aivan omat kriteerit julkkiksille. Jaa mutta hei, kaikki bloggaajat ovat vähän julkkiksia, tosiaan.

Elefanttimiehestä tuli heti mieleen taas Eraserhead, minä olen varmaan ennenkin mainostanut sitä. En tiedä miksi pistäisin sen ehdottomasti itkettävien elokuvien listani kärkeen, vaikka en kyllä muista edes itkeneeni sitä katsoessa. Mutta olisi varmaan pitänyt itkeä, ja olisin varmaan itkenytkin, ellen olisi ollut niin kauhistunut.

 
At 8/3/07 16:05, Blogger Ugus said...

Noo, julkkiksen ominaisuuksiahan ei varmaan missään liene ihan tyhjentävästi määritelty, joten sallittakoon tässä jonkin verran omaa tulkintaa... Mutta onhan sua haastateltu lehtiin!

Eraserhead on kyllä maininnan arvoinen. Olen uskaltanut sen katsoa vain kahdesti, kummallakin kerralla jätti jonkinlaisen kauhistuneen tyhjyyden jälkeensä. Hurja teos.

 

Lähetä kommentti

<< Home