Uppohävös

Välillä huolestuttaisi, miten kauas ajatuksista opiskelu on tähän kuudenteen opiskeluvuoteen mennessä ajautunut. Tai ainakin olen tietoinen, että asian pitäisi huolestuttaa. Mutta ei se huolestuta, eikä sekään huolestuta ettei huolestuta, ja sen pitäisi jo viimeistään huolestuttaa, mutta ei. Lueskelen gradukirjojani rauhalliseen tahtiin. En tullut menneeksi yhdellekään luentosarjalle, mistä ne opintoviikot sitten saa, aika näyttää. On elämässä muutakin, uppoan pieniin asioihin. Ajattelen olevani sanataideteos. Odottelen pientä ihmistä, alan käydä kärsimättömäksi. Onko sekään hyvä merkki? Keskittymishäiriöisestä tulee onneton vanhempi. Viimeistelen vanhoja tekstejä. Valmistuuko seitsemäs romaanikäsikirjoitus ennen kuin lapsi syntyy?