Ahdinko

Unessa olin ilkeä avaruusolento, joka oli joutunut toisten, erilajisten, ilkeiden avaruusolentojen vangiksi. Minut oli sidottu köydellä kiinni kaltevaan tasoon, pää alempana, ja se kalteva taso johti suoraan hirvittävän syövyttävällä hapolla täytettyyn altaaseen. Minua paikallaan pitävä köysi purkautui hiljalleen, ja sen katketessa oli minun määrä valua pää edellä tuohon happoon; raajani olisivat vielä siinäkin vaiheessa solmittuina kiinni. Yläpuolellani jonkinlaisessa telineessä minua vaani itseni kokoinen hämähäkkiä muistuttava otus. Se reagoi liikkeeseen, ja oli siellä vain sen varalta, että onnistuisin keinauttamaan itseni kaltevalta tasolta pois. Tämän sattuessa otus olisi ampaissut kimppuuni ja repinyt minut koukkuleuoillaan kappaleeksi.

Toisten ilkeiden avaruusolentojen (me näytimme ihmisiltä kaikki) edustajana oli tyypillisen julma keski-ikäinen valkoihoinen mies, joka ylimielisesti naureskellen kertoi kaikki nämä asiat minulle kun heräilin tajuttomuustilasta tällä kaltevalla tasolla. Hän seisoi vieressä ja antoi käteeni puukon. Halutessani minulla oli mahdollisuus työntää puukko selän kautta sisäelimiini ja täten välttää hirvittävä kuolema happoaltaassa tai hämähäkkiolennon leuoissa.

Vasta siinä vaiheessa unta lannistuin, kun sain puukon. Olin koko ajan odottanut saavani pistoolin, sen avulla loppuni olisi ollut nopea. En uskonut kykeneväni tappamaan itseäni veitsellä.

Niinpä kuvittelin itseni köysistä pois ja pakenin. Näin ahdinkouneni aina päättyvät.